Varsinainen päivä!

May 8, 2009 on 6:51 pm | In Iloja ja mahtavuuksia | No Comments

Täytyy kyllä sanoa, että tää on ollu viikonlopun aloitus melkein sieltä parhaimmasta päästä. Yhtäkkiä jouduin hyväntuulisuuden keskelle, en ollut tajunnutkaan, että näinkin voisi olla. Mutta näin nyt oli,  ei voinut olla tän parempaa päivää.  Mun täytyy kiittää Erkkiä siitä, että hän on jaksanut kuskata kaikki menot, aina silloin, kun on työvuorossa ollut, mulla tahtoo olla menoa milloin Salohalliin, milloin kansalaisopistoon. Aina on jaksanut ihan kivasti, vaikka mulla olisi ollut vähän heikompi kohta päivästä. Tänään olisi sellainen hyvä fiilis, kyllä mä jaksan!

Pitkäperjantaina siis tänään!

April 10, 2009 on 12:23 pm | In Iloja ja mahtavuuksia | No Comments

Oon tässä kuunnellu tota Radio Novaa, ku se nyt sattuu olemaan mun lempparini. Ja täytyyhän tässä vähän muistella tätä viikkoa, mitä kaikkea mulle on tapahtunu. Tiistaina ranskan tunnilta tullessani kieppasin koko kiepan Halikosta Sirkkulaan,  oli niin mukava tehdä se, kun Mikko oli taas pitkästä aikaa ajamassa tätä paikkuria, missä mä kuljen. Äiti tuli siinä samassa kohtaa Teijolta, meillä lensi juttu, kun mun piti kysellä kaikki kuulumiset. Oli niin hauskaa, että mielessä kihisi. Ranskan tuntikin oli tosi kiva, kuten se aina on! Runoharjoitukseeni sain kaivettua sen normaalin perushyvän tekemiseni, oli kiva, kun se tuli sieltä esiin. Nautitaan!

Tänään

March 29, 2009 on 7:11 am | In Yleinen | No Comments

Oli niin mahtava päivä, tosin kelloja piti siirtää. Osan kelloista sain siirrettyä eilisiltana, mutta aamullekin niitä jäi. Kissa oli ihmeissään lauantaina, kun me sammutimme valot tunniksi ja kynttilöitä paloi kaikkialla. Mahtavaa oli, kun lunta tuli, viimeiset normiajalla otetut kuvat menivät tossa aamutuimaan koneelle. Nyt sitten ensimmäiset kesäajalla otetut menevät jossain vaiheessa, kun saan niitä niin paljon, että voin laittaa ne. Mutta fiilis on tänään ihan hyvä, vaikka Piivolley aloittikin kesäloman liian aikaisin. Mahtavaa ja hauskaa, kaikki on taas hyvin!

Nyt on tässä

January 19, 2009 on 5:45 pm | In Mahtavaa | No Comments

Uuusi viikko alkanut ja ihan hyvillä mielin sitä on tässä saanut laittaa liikenteeseen. Tänään meillä alko Kaffemukin kevätkausi 2009, ensimmäistä kertaa silleesti, että ollaan Salo-Uskelan alue uudessa seurakunnassa. Fiilis oli kerta kaikkiaan hieno pistää vuosi Kaffemukin osalta liikenteeseen. Jouko N. näytti meille kuvia Thaimaasta, jonne on nytkin lähdössä kolmeksi kuukaudeksi. Minkähänlaista on olla kolme kuukatta, sen kuulee huhtikuussa, kun palaavat takaisin. Olihan se fiilis tosi mahtavaa, kaikki seurakunnan toiminta alkaa päästä vauhtiin. Mä tiedän sen aikaisemmilta vuosilta, että on ihan älyttömän mukavaa laittaa kaikki jutut liikenteeseen!

Pitääx mun olla hyvällä tuulella?

January 4, 2009 on 9:22 pm | In Hauskaa | No Comments

Pitää, koska kaverini kysyy aina, onko mulla hyvä päivä.  Tänään oli just sellainen hyvä päivä, ainakin mitä urheiluun tulee. Ja kun mulla on hyvä fiilis niin silloin kaikilla kavereillani on kans.  Musiikki päälle ja fiiilis hyväksi, kaikkihan on sitten ihan hyvin. Lauantaina näin poikaystäväni ekan kerran tänä vuonna, kysellessäni, tuleeko hän kesällä Naarilaan, sanoi tulevansa ainakin pariin otteeseen, riippuen siitä, onko matkoilla. Ihan mukavaa se on, kun mä näen ystäviäni, tietysti toivoisin, et Mikko tulisi kerran ajamaan, kun oli jo viime kesänä yhden tosi ikimuistoisen reissun.  Aurinko paistoi koko päivän, tänään on ollu hyvä päivä!

Marian lauantaimahtavuus

January 3, 2009 on 4:59 pm | In Hauskaa | No Comments

Vuoden 2009 ensimmäinen lauantai, oli vaan sen verran hyvä päivä tänäänkin, etten osannut kuvitella parempaa. Kuka sanoi, ettei lauantaista saisi hyvää päivää! Kyllä siitä saa!  Tänään olin kans kaupungilla, kun oli pakko lähteä liikenteeseen. Pääsin vasta iltapäivällä, kun aamulla olin nukkunut yhdeksään asti. Enkä olisi edes voinut lähteä aamulla, koska Mummi oli äidin kanssa kaupassa. Iloisin mielin mennään ja nautitaan!

Mahtavaa ja mukavaa perjantaina

January 2, 2009 on 9:35 pm | In Ajatuksia | No Comments

Kyllä se unirytmi oli aika tavalla sekaisin vielä tänäänkin, tosin aika reippaasti aikaisemmin olin nukkumassa. Kun ei ikinä valvo kahteen asti edes vuodenvaihteessa, en ainakaan muista. Sain tosi hienon äänivideon valoshowsta, kestää 35 minuuttia. Leila asuu nyt sitten Kemiönsaaren kunnassa ja mä suur-Salossa, näin se on nyt sitten toista päivää.  Tänään on kyllä fiilis aika hyvä, vaikka oltiin aika väsyksissä. Pakkasta oli aamulla liikenteeseen lähtiessä aika reippaasti, paikallislinja-auton mittarissa oli 13 pakkasastetta, päivällä oli vielä 9 pakkasastetta. Äiti kävi katsomassa meidän mittarin, näytti kahdeksaa pakkasastetta. Aika reippaasti on keli päivästä lauhtunut. Kyllä mulla oli mahtavaa, päivä oli tosi hyvä…

Uusi vuosi 2009, olet tervetullut

January 1, 2009 on 12:49 am | In Iloja ja mahtavuuksia | No Comments

Olet tervetullut, vuosi 2009! Kaikki ajattelevat, että uusi vuosikin on tervetullut iloineen ja mahtavuuksineen. Mitä ikinä se tuokaan tullessaan, olkaamme iloisia!

Vuodenvaihde ja haikeaa on….

December 31, 2008 on 10:04 pm | In Ajatuksia | No Comments

On kyllä tosi haikeaa, kun elämäni paras vuosi on loppumassa. Olen tässä pelännyt sitä, miten mun ja Mikon yhteisten juttutuokioiden käy, ne säilyvät ihan entisellään, musta se on mukavaa, kun ne ovat siinä. Vuotta ei ole tässä kohtaa kuin pari tuntia jäljellä, tosin aika vaikea on uskoa, että aika olisi mennyt näin vauhdilla, mutta näin se nyt vaan on. Valoteos oli tosi mahtava, en tiedä, sainko videotani onnistumaan. Mutta kovasti ainakin yritin, että olisin saanut sen onnistumaan. Mutta kun ihmisiä oli taajaan edessä ja takana, en voinut lähteä liikenteeseen, koska siinä olisi jäänyt niin jalkoihin. Mutta tosi hieno se oli, kiva oli katella!

Iloisia fiiliksiääää!

December 30, 2008 on 9:05 pm | In Hyvää mieltä | No Comments

No, ainakin se, että Tepsi voitti Saipan ja se oli kyllä kaikkein mahtavin juttu, mikä mulle tapahtui! Mä en nimittäin uskonut, että Tepsi voisi voittaa Saipan, koska edellisessä Saipaa vastaan pelatussa kotiottelussa oli tullut selkeä tappio. Ja nyt, vuoden viimeisellä ottelukierroksella, tulee voitto, tosin jatkoajalla, mutta kuitenkin. Voitto se on voitto sittenkin, vaikka se tulee jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Äiti kysyi, muistanko, mikä päivä on tänään, ja mähän muistin. Muistin, että jos isäni vielä olisi elossa, heillä olisi 41-vuotishääpäivä tänään! Joten tällaista tässä päivän aikana, piipahdin myös Lumian ja Saulin luona. Toivottelen tässä vielä kaikille oikein hyvää uutta vuotta!!

Next Page »

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
90 queries. 0.608 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.